torstai 11. huhtikuuta 2013

Roadtrip Seinäjoki-Jyväskylä-Turku-?

Krisse & Laura:


Moooi!
Tällä hetkellä me ollaan Turussa datailemassa jossain metri kertaa metri kopis. Keskiviikkona lähdettiin kauan odotetulle roadtripille ja aluuksi suunnattiin auton keula kohti Jyväskylää. Tuli varsinkin yöelämä sielä tutuksi.
Aamulla lähdettiin toteuttamaan yöllistä ideaa Turkuun lähdöstä sen sijaan, että oltaisiin menty vaan Tampereelle. Ja täälä sitä nyt sitten ollaan! :D 


Kirjoitellaan sitten kun kotiudutaan täältä (joskus) vähän tarkemmin, arvotaan vielä että otetaanko huomenna suunnaksi päivä Tukholmassa vai sitten se Tampere... Saa nähdä! :) Mutta terkkuja kaikille täältä matkan varrelta!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Aprillia!


Krisse:
Niinku Laura jo viime postauksessa mainitsi meidän lauantaista ja Klamydiasta, ajattelin kertoa siitä vähä enemmän ja laittaa muutaman kuvan!
Saatiin vaan yhtäkkiä idea, että mennään Ilmajoen Arttiin kattomaan Klamydiaa, kun se kerranki olis täällä lähettyvillä esiintymäs! Kävin siis hakemas torstaiyöllä ennakkoliput sinne meille molemmille.
Laura tuli meille kotiin aloottelemaan heti kun pääsi töistä. Aloottelulle ei jääny kauhiasti aikaa, mutta käytettiin seki aika (vähä liianki) tehokkaasti! Siitä mun siskoo nakkas meidät sitten Ilmajoelle.




Kerranki Artissa oli porukkaa! Se oli ihan täynnä väkeä, hyvä kun liikkumaankaa pääsi. Sisälle ei kumminkaa tarvinnu juuri jonottaa. Päästiin kumminki lähes eturiviin, kahdesti, vähä kyynärpäitä käyttäen.. :)

Keikkakin oltiin katsomas lähes kokonaisuudessaan. Siellä väen seassa bailatessa ja riehuessa tuli niin kuuma, että lähdettiin jo vähä ennen keikan loppua pois... Tiskille siis. Muista en tierä, mutta meillä ainakin oli hauskaa ja oli mahtava keikka! 




Laura:
Tänäänhän on sitten ollu se iki-ihana aprillipäivä. Ja sen on kyllä huomannu Facebookissakin, kun mystisesti kaikki on parisuhteessa, kihloissa, raskaana tai jääny kiinni kännis ajelusta. Joten ihan luonnollista, että kukaan ei oo uskonu mua koko päivänä, kun ilmotin sielä, että mun rakas pikku Poloni jätti mut tien päälle! :( Alko kyllä ihan loistavasti tämäkin päivä, mut ei voi mitään! Toivotaan, että selvitään ihan pikkurempalla, pahimmillaan saa alkaa ettimään uutta autoa...


Krisse sitten ihanana ihmisenä helpotti mun elämää huomattavasti, kun pääsin sen kyytillä kotoa Seinäjoelle. Mutta. Yllättäen, ensin jännäiltiin, että päästäänkö me sen autolla eres tankille asti. Ja toiseksi, senkin auto alkoi pitää jotain ihan ihme meteliä. 



Sitten me alan ammattilaiset alettiin ettimään syyllistä tähän meteliin. Varmasti yllättää, kun sanon, ettei me mitään keksitty. Kuvassa taustalla mun Polo, joka oli hinattu tuohon odottelemaan jatkotoimenpiteitä.... 

Seinäjoelle päin ajellessa sitten huomattiin pehmiskioskin tulleen taas tuttuun paikkaan ja pakkohan se lohdutuspehmikset oli hakea! 





Vaikee varmasti kumpi meistä oli hätäsempi. Tuo toinen.
Päästiin kuitenkin (ihme kyllä!) turvallisesti Seinäjoelle! Huomenna ois tarkotus palata takasin arkeen ja kokeella miltä tuo työnteko taas tuntuus! 



TJ 98
Ja Artti + puhelimen laatu<3

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Roadtrip Kurikka-Vaasa-Oulu-Kurikka

Laura:

Heips!
Ajattelin tänne vähän kirjoitella, että näyttää eres vähän siltä, että jotain tääläkin tapahtuus!
Viime viikonloppuna kävin muutaman kaverin kanssa "vähän" ajelemassa. Keksittiin perjantaina, että lähdettäisiin Ouluun kattomaan yhtä sielä opiskelevaa meidän kaveria seuraavana päivänä. Ja niin sitä sitten lähdettiin, vähän vajaamiehityksellä, kun idean alkuperäinen keksijä päätti tulla kipiäksi. :( 




Kierrettiin  sitten Vaasan kautta, että saatiin kaikki kolme kyytiin ja matkalle! Täytyy kyllä myöntää, että aika pitkä matkahan tuo oli istua ratin takana. Mutta onneksi oli hyvä sää ajella! Toki en ihan koko matkaa ajanu, mutta toisaalta, oli helpompi vaan ajaa, kun mun autolla kuiteskin oltiin matkas. Ei sillä että epäilisin muiden ajotaitoja, mutta... :D





Ouluun sitten saavuttiin jopa jo kymmeneltä. Oltiin jo Kalajoella ilmoitettu tulostamme, että oli Oulun pääs sentään vähän aikaa ollut valmistautua... Otettiin sitten suunnaksi Oulun yöelämä ja johonkin Hevimestaan sitä sitten päädyttiin istumaan ja ihmettelemään. 



Oli kyllä mukava reissu, ainut jäi harmittamaan, kun ei porukkaa pystynyt lähtemään enempää. Ei sillä, oli mulla kyllä autos sen verran ylimääräästä tavaraa, ettei sinne ois ihan heti kahta ihmistä lisää lykättykään. Esim. imuri on ihan hyödyllinen (itse asias, sille olis ollu käyttöä, kun heti ensimmääsenä menee vesilasi rikki ja imuri meni rikki..... :D Tosin kukaan ei mun omaa hakenu autostakaan, ettei siinä).



Aiemmin viikolla vietettiin mukavaa syöpöttelypäivää Katariinan kans ja tuli siinä sitten ihan maailman paras idea. Eli marssittiin saman tien varaamaan netistä liput Lana del Reyn Helsingin keikalle kesäkuulle! Ei harmita, vaikkei kesätöitä saiskaan, musta alkaa tuntua, että mun kesäkuu on melko täynnä. Ja heinäkuullehan nyt tekemistä keksii sitten puolustusvoimat. 



Lauantai-iltaa sitten vieteltiin eilen Krissen kans taas pitkästä aikaa ihan kunnolla! Käytiin jopa ihan Ilmajoen paikallisessa kattomas Klamydiaa. Oli kyllä aivan mahtava keikka ja aivan loistava ilta! 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! 



Niin ja peeäs, oli pakko valita erittäin suurien tai erittäin epäselvien kuvien väliltä! Puhelimen laatu</3

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Viimeinen kuukausi

Laura:
Hellurei! Päätettiin mekin taas pitkästä aikaa päivitellä tänne vähän jotakin... Viimeinen kuukausi on menny vähä vauhdilla -oli penkkarit, abiristeily ja heti sen jälkeen alkookin työharjottelu. Just tämä työharjottelu on verottanut aika paljon vapaa-aikaa ja mekään Krissen kans ei olla ehditty näköön käytännös ollenkaan. Vaikka saman firman vaatteis päivät hypitäänkin. Mutta nyt, ennen kun mä meen yöksi töihin ja Krisse jatkaa kirjotuksiin valmistautumista, kirjotellaan vähän tännekin!

13.2 meillä meni koko päivä lukiolla, kun koristeltiin paikka seuraavan päivän penkkareita varten. Teemana meillä oli meidän tähän astinen elämä aina päiväkodista abiristeilyyn asti. Matkan varrelle mahtui luonnollisesti Mietaan nuorisoseuraa ja se ratkaiseva hetki, kun tehtiin päätös kummalle puolelle jokea mennään kouluun (lukio ja amis eri puolilla). 








Seuraavana päivänä sitten oli ne kauan odotetut penkkarit (joihin osallistumisesta mäkin päätin vasta pari viikkoa ennemmin :D). Kurikassa perinteisiin kuuluu yläastelaisten naamojen sotkeminen huulipunalla ja tietenkin sitten se karkkien heittely. Molempia tuli tehtyä ihan mukavasti! Meillä oli kaks rekkaa, molemmat kävi yhdellä ala-asteella ja päiväkodissa pyörähtämäs. Meillä päiväkodissa oli aivan ihania pikkusia tenavia, jotka tuli halailemaan ja toivottelemaan hyvät ystävänpäivät. :')
Krisse oli pukeutunut pandaksi ja mä sudeksi -täysin teemaan sopivasti siis!







Rekka-ajelun jälkeen sitten oli puoli tuntia aikaa valmistautua Helsinkiin ja Tallinnan laivalle lähtöön. Matka suju hyvin ja päästiin aijooskin jopa terminaaliin.


Terminaalis sitten oli luvassa ikuisuuksien odottelut, kun kaikki laukut tarkistettiin alkoholijuomien takavarikoimiseksi. Silti niitä jotenkin pääsi laivaan....
Laivalla sitten käytiin ensimääsenä syömässä ja sitten alettiin valmistautua kunnolla iltaa varten! Meillä oli mahtavat valvojat mukana, joiden kanssa tuli vietettyä aikalailla koko ilta höpötellessä. Itteä jäin vaan harmittamaan, kun Apulannan keikka jäi suurimmaksi osaksi näkemättä, mutta sattuuhan sitä!



Illalta on aika heikosti kuvia ja yllä oleva on sieltä edustavimmasta päästä... :D


Aamulla olot oli aivan mahtavat, kuten suurimmalla osalla laivasta, mutta aamupalalle selvittiin joten kuten Buranan voimalla. Käytiin me luonnollisesti taxfreekin kiertämässä ja tulijaiset hakemassa. 

Kotimatka alkoi sitten joskus neljän aikaan ja heti Kurikkaan päästyä otettiin suunnaksi paikallinen. Tän jälkeen käytiin laittamas vielä kakkosten wanhojen jatkot kunnolla käyntiin ennen kuin mentiin kiltisti kotiin nukkumaan! 

Koitetaan vähän tsemppailla tän kirjottamisen kans, ettei ihan tuu puolentoista kuukauden taukoja! :)

TJ117!!! 
Lähestyy aika uhkaavasti...... ;O



sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kuulumisia!

Krisse:

Ajattelin vähä kertoilla viime viikon ja viikonlopun kuulumisia. :)
Viime keskiviikko ja torstai oltiin viettämäs koulupäiviä ja vähä ylimäärästäki aikaa Seinäjoen Areenalla iki-ihanilla Opinlakeusmessuilla. Oltiin koulun puolesta ohjaamas liikennettä ja palloilemas sisällä kaikkien jalois. Turvapuolen aikuusopiskelijat oli hoitanu nämä turvallisuusseikat siellä kuntoon, joten jouduttiin sinne töihin sitten. Sisälsi paljo pihalla  jäätymistä ja turhaa oleskelua. Vaikka kuinka siihen yritti asennoitua, niin surkiaa se oli silti enkä viitti siitä kertoa sen enempää.
Viikonloppu meni niin hyvis ku huonois merkeis. Perjantai aikalailla Opinlakeusmessuista toipuessa, koska sieltä tarttu mukava flunssa mukaan sekä mulle että Lauralle. Päätettiin poikakaverini kanssa perjantaina lähteä käymään Kurikassa kotikonnuilla, ja oltiin sitte yötäki. Lauantaina taas piti ajois tulla takas Seinäjoelle, kun Laura toi Amarilloseuralaisensa meille näytille (eli hyväksyttäväksi) ja lupasin leipoa niille jotaki hyvää jälkkäriä. ;) Tein sitte jo etukäteen laskiaispullia, nam!
Oikeestaan pelkästään tämä viikonloppu ei oo ollu huonoa. Tietyt asiat ei vaan mee niinku pitäis tai kuinka on toivonu menevän tai suunnitellu. Etenki alkuvuosi nyt ollu yhtä sekasortoa. Pitäis vaan koota vähä ajatuksia.
Mutta, huomenna ja tiistaina on onneksi töitä, pitkästä aikaa! Paljo mielummin nousen töihin kuin koulunpenkille! :)
Tänään ollaan Lauran kanssa leikitty partureita - mun piti alunperin värjätä mustalla juurikasvu pois, niinku yleensä, mutta kysyin sitte Lauralta, kun sitä väriä jäi, että mitä sen päähän keksittäis! Ja kyllähän me keksittiin kaikenlaista, ja lopputulos oli yllättävän hyvä - vahinkoja sattuu!! :D Yritin myös tarjota auttavaa kättä kera saksien, mutta leikkaamisesta/ohentamisesta Laura ei enää innostunu... Pah! Kuulemma tarvii jokaisen mahdollisen karvansa valmistujaiskampaukseen kevättä varten. :D


Lauran pikku saparo!


Innokasta hiusten esittelyä by Krisse



Edustava, meikitön TJ 162!

Laura:
Eipä mulla sitten oikiastaan oo mitään lisättävää, mun viikonloppu oli erittäin onnistunu flunssasta huolimatta! :) Ei kyllä huvita huomenna kouluun, mutta kai se on pakko... Onneksi pian sitten alkaakin harjottelu ja sitten menöökin loppu kevät vauhdilla -ja sitte ois koulut ohitte!







maanantai 21. tammikuuta 2013

Luokkaristeily 16.-17.1

Laura:
Heissan! Nyt sitten ajateltiin vähän kirjotella tuosta meirän viime viikkosesta risteilystä luokan kans! Reissuahan oli odotettu aikalailla, osa pelkäs jo valmiiksi mitä siitä mahtaa tulla ja osaa vaan jännitti. Meidän osalta reissu alko 11 jälkeen, kun oltiin käyty koulus syömäs (tietenkin!) ja mentiin sitten alottelemaan. Osa oli aloottanu jo paljo aikasemmin ja sen kyllä huomas! 
Turkua kohti sitten lähdettiin yhden aikaan pikkubussilla. Oltiin varattu jo valmiiksi aika hyvin aikaa pysähdyksiin yms. mutta oltiin silti aikaistettu lähtöä vielä tunnilla. :D Ei yhtään huono idea, kun puolen tunnin välein porukka huuteli "pispaussia"... 

Yllättävää kyllä, kaikki pääsi laivaan. Me sitten käytiin ensimmääsenä syömässä ja sitten kuultiin samalla reissulla, että taxfreessä oli Ruottiin päin mennes ikärajana 20... Ei oikein tykätty, mutta onneksi päästiin kuiteskin hyttijuopotteluakin harrastamaan!


Eve sitten laitto meirän kaikkien hiuksia ennen kun oltiin valmiita lähtemään yhtään mihinkään! Meille oli sattunu ihan loistava päivä, eli iskelmäkeskiviikko ja esiintymäs oli Suvi Teräsniska. Jippii. 



Saatiin sitten hallinnoida laivan diskoa omiin nimiimme aikalailla melki koko illan. Mutta sitten kun sinne muita ilmesty, alkokin jätkät oleen aika ylisuojelevaisia likkoja kohtaan ja siitä se mekkala sitten alkokin... :D Onneksi ei mitään sen vakavempaa tullu kuiteskaan!
Kaikki heikot meni nukkumaan  koska menivätkään, mutta me palloiltiin vielä johonkin viiteen asti käytävillä. Meidän hytti kuiteskin hiljeni joskus siinä puoli kuuden aikaan, eikä vietetty iltaa aamukasiin asti... :D







Heräiltiin sitten pirteinä -ja ilman krapulaa!- puolen päivän aikaan. Päivä jatku paniinien syönnillä, aivan ihanan mies ja akustinen kitara -kokoonpanon kuuntelulla, karaoken laulamisella eläkeläispappojen kans ja tietenkin taxfreessä shoppailulla! 



Kaikin puolin aivan mahtava ja onnistunu reissu! Meno oli varsinkin pikkubussin takaosas vielä aika korkialla takastulleskin, etupenkki hyyty ja oli aika hiljasta. Kyllä tulis koska tahansa lähdettyä uudestansa! (:


Krisse:

Ja sitte vielä vähä tätä päivää...
Tänään oli aika villi päivä koulus. Väärennettiin henkilöpapereita meikkivoiteilla, puuterilla, eyelinerillä jne. Mutta ihan vain casekäyttöön! :) Koulupäivä kulu myös mukavasti sanajahtia ja muita peliä pelatessa.
Mentiin sitte loppupäiväksi harjootustiloille - osalla oli kaasusumutin- ja teleskooppipatukkakoulutusta ja me loput, jotka oli edellä mainitut hommat jo kunnialla suorittanu aiemmin, pidettiin vähän omanlainen voimankäyttötunti. Aluksi lämmiteltiin monella erilaisella hippaleikillä, mustalla miehellä ja piilostakin oltais haluttu olla, mutta aika ei ilmeisesti oikeen riittäny... Tai ainakaa opettaja ei tykänny ajatuksesta, kun piti kerrata raudoitusta ja maahan vientiä jajajaja... Virtaa piisas kyllä ihan koulun loppumiseen asti, mikä on kyllä harvinaista! Turvavanhukset pääsi vähä vauhtiin! :)
Mulle ja Lauralle tosiaan soitettiin Fressiltä, kun oltiin menos linkalla kohti Turkua ja luokkaristeelyä, että oltiin voitettu 25 euron lahjakortit! Wuhuu! Käytiin siis tänään vähän tutustumas Seinäjoen Fressiin ja käytiin hakemas meirän huikean suuret ja arvokkaat lahjakortit. Päätettiin ens viikko ottaa ja kokeilla käydä siellä, vähä vaihtelua EasyFittiin!

torstai 10. tammikuuta 2013

Kai sitä vielä voi toivottaa hyvää uutta vuotta...?

Laura:
Mäkin täälä taas! Tietokonettahan en itte omista ja kun Krisse ei enää hallinnoikaan kämppäänsä ylhäisessä yksinäisyydessään, emmä oo tännekään hetkeen uskaltanu tulla kirjoottelemaan! ;D

Joulun numero 1 vietin isän luona muiden sisarusten ja mumman ja paapan kans. Joulupukkikin tietty tuli käymähän, nuorin veli vissiin vielä ilmesesti uskoo, vaikka pientä kyseenalaastamistakin rupes olemaan jo havaittavis. :D
Joulu numero 2 loogisesti sitten meni äitin työnä, tosin vasta 30.pvä. Illalla, kun pääsin töistä, jaettiin sitten lahjat ja syötiin ja vaan oltiin yhdes. Tosi ihania lahjoja tuli saatua, mm. imuri (jolle oli kyllä käyttöä!), kintaat rinteeseen, muutaman kirjan ja lahjakortteja. 

Välipäivät meni sitten mukavasti Ylläksellä. Lähdettiin Tapaninpäivää vasten yöllä Elinan kans kahren mais junalla kohti Kolaria. Aluksi kyllä koitin ehdottaa, että mentääs autolla, mutta loppujen lopuks olin kyllä ihan tyytyväänen junaan! 





Säät kyllä suosi meitä melki koko reissun aijan! Toisena päivänä vaan oli ihan järkyttävä keli, tunturin huipulla varmasti myrskylukemat, tuiskutti lunta ja rinne puolillaan lumikinoksia. Ja semmoset oranssit lasit ei oikein parantanu tuota syvyysnäköä, niin sitten saikin muistella taas pitkästä aikaa miltä se mukkelismakkelis meno tuntu. Ja koska kerta ei riittäny, piti kokeella kahdesti!



Alunperin meirän piti nukkua semmoses kahden hengen huonees, mutta jostain syystä sitten saatiin ihan saunallinen mökki, johonka se viis henkeä olis mahtunu ihan kevyesti nukkumaan. Ei kyllä valitettu!
Alko kyllä tuola reissulla arvostaa omaa autoa ihan erilailla, kun joutu sumplimaan skibusaikataulujen kans. Tai kun käveli 2km, -20 pakkases, lumilauta toises kainalos ja toises kädes muovipussi lonkeroineen ne lautakengät jalas... 
Viihteelle me kuiteskin eksyttiin vaan kerran, joka yllätti varmasti kaikki siinä missä meidätkin! :D Lähimpään baariin oli tosiaan kans se 2km ja kuultiin, että Äkäslompolon puolelta ei löydy kuin humppaa. Viimeeseen illan kunniaksi kuiteskin repäästiin ja lähdettiin tutustumaan tähän yöelämään! Harvemmin sitä tulee toppavaatteet päällä mentyä baariin ja matkalla itkettyä sitä, kun lonkero jääty tölkkiin (yritettiin kyllä saada viimesetkin tipat ja maattiin seljuun sielä lumihanges ja koitettiin juoda)...
Moottoritie baariin

Lähdettiin sitten lauantaina iltajunalla ja tultiin aamuneljän aikaan Seinäjoelle takaasin. Oli kyllä aivan mahtava reissu ja lähtis koska tahansa uusiksi!



Uusi vuosi meni sitten lähes kuskikunnossa. Oltiin porukalla kaverin luona viettelemäs iltaa, syötiin hyvin, juotiin enempi tai vähempi ja ammuttiin kiitettävä määrä raketteja ja tuli valvottua ihan liian myöhään. Oli ehdottomasti paras vuoden vaihde tähän mennessä! 


Kaisa, Katariina ja Outi<3


Viime viikonloppu meni sitten keräillessä lisää univelkaa edellisten päälle. Perjantaina kaveri suostutteli käymään yksillä Wartissa ja lauantaina ensin majoitin kaverin illan jälkeen sohvalle, nukuin pari tuntia ja sain soiton neljältä, että josko lähtisin hakemaan Honkajoelta pois... Mäpäs sitten ihanana ihmisenä lähdin 100km päähän hakemaan lisää yövieraita!
Sunnuntai on sitten ihan oma lukunsa. Krisse nimittäin päätti jatkaa mummoutumista ja täyttää 19v! Käytiin sitten Amarillos syömäs kaksistaan ja vähän maistelemas. 






Ruuan jälkeen käytiin sitten kattomas Rakkauden rasvaprosentti -niminen leffa ennen kuin alettiin valmistautua iltaan ja reissuun Vaasaan! Kuten tuosta edellisestä kuvasta kuitenkin näköö, me otettiin pientä varaslähtöä alotteluun jo elokuvateatteris... ;)
Pulloreissu oli yks onnistuneimmista, meitä lähti sinne oikeen kaks autolastillista. Pidettiin sitten hauskaa ihan kunnolla! Tällä kertaa kaikki mun kortit, avaimet yms. arvo-omaisuuskin pysy hyväs talles kuskin taskuus, ettei maanantaita tarvinnu taas käyttää hukkuneitten tavarootten ettimiseen! 

Ens keskiviikkona ois sitten tavootteena päästä Ruottin laivalle luokan kans, huh huh!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Happy New Year!

Krisse:
Tsiisus... Siitä on jo pitkä aika kun tänne on kirjooteltu viimeeksi! Joulun aikana on ollut vähä häslinkiä - viimeisiä jouluvalmisteluja, kuusen hakua yms... Lomaki hurahti niin äkkiä, että tuntuu, ettei oikeen mitää saanut edes aikaseksi! Ajattelin nyt kumminki kertoa vähä mun joululomasta, -lahjoista ja kuulumisista yleensä! :) 
Ollaan aina koko perhe yhdessä jouluna, vaikka minä ja mun sisarukset asutaan kaikki jo muualla kuin kotona. Oltiin mun vanhimman siskon luona aattona, ja siellä tietysti kävi myös Joulupukki koska perheeseemme kuuluu vähä reilu vuoden ikäinen prinsessa. <3 Syötiin ensiksi, sitten odoteltiin Joulupukin tuloa illalla että voitaisiin jakaa lahjat, joita taas oli ihan mielettömästi, vaikka aina sovitaan kaikkien kesken että korkeintaan yksi lahja per naama... Mutta se sopimus ei näköjään meidän perheessä ikinä onnistu! :) Sain tietysti aivan ihania lahjoja, joista laitan kuvia sitten postauksen lopussa. :-)
Joululomalla tuli levättyä tosi paljon, ja joulupäivänä mentiin sitten porukalla siskojeni ja kavereideni kanssa katsomaan Kurikan Pitkään Jussiin Shakewelliä, jossa mun vanhimman siskon mies soittaa rumpuja. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa kaikkia Kurikkalaisia tuttuja, kun siellä on niin vähän enää tullut oltua.
Uutena vuotena ajattelin sitte vähä repästä ja olla kuskina! Olin kaverini ja hänen poikaystävänsä kuskina koko illan, ammuttiin paljon raketteja ja käytiin tosi monessa paikassa juhlimassa - lähinnä Jalasjärvellä. Iltaan mahtu tosi paljon kaikkea hauskaa!
Tänään sitten alko taas koulu... Huoh. Odotan vaan innolla sunnuntaita, sillä mennään luokkakaverien kanssa Vaasaan Hulluun Pulloon (yllätys yllätys) mm. juhlimaan mun synttäreitä! Jee!
Tässä taisi kaikki olla nyt näin tiivistettynä! Vielä muutama kuva...





Näin meillä vaihdetaan lamppu...




Mini Brownies "vuoka" ja pursotin! :) 

Ihanat, lämpimät tossut lampaan villasta. <3

Sain myös kauan haaveilemani yleiskoneen kaikkine lisävarusteineen!





Paljon hiusjuttuja..!

...ja ehkä ihanin, pörröisin karvalakki ikinä! <3



 Lisäksi oli myös H&M lahjakortti, leivontakirja ja lakanoita summuuta yhteistä tilipehööriä... Kyllä näillä taas pärjää pitkälle! :-)

Ainiin! Melkein unohdin... Uudenvuoden lupaukset! Itte ainaki pyrin vuoden karkkilakkoon, säästämään ja saamaan muutaman kilon pois ennen kesää... Pitäis siis yrittää (taas) urheilla vähä enemmän ja kattoa mitä syö - toivottavasti se nyt tällä kertaa onnistuis!
Mitäs uudenvuoden lupauksia te ootte ittellenne tai muille luvannut? ;)