Krisse:
Tsiisus... Siitä on jo pitkä aika kun tänne on kirjooteltu viimeeksi! Joulun aikana on ollut vähä häslinkiä - viimeisiä jouluvalmisteluja, kuusen hakua yms... Lomaki hurahti niin äkkiä, että tuntuu, ettei oikeen mitää saanut edes aikaseksi! Ajattelin nyt kumminki kertoa vähä mun joululomasta, -lahjoista ja kuulumisista yleensä! :)
Ollaan aina koko perhe yhdessä jouluna, vaikka minä ja mun sisarukset asutaan kaikki jo muualla kuin kotona. Oltiin mun vanhimman siskon luona aattona, ja siellä tietysti kävi myös Joulupukki koska perheeseemme kuuluu vähä reilu vuoden ikäinen prinsessa. <3 Syötiin ensiksi, sitten odoteltiin Joulupukin tuloa illalla että voitaisiin jakaa lahjat, joita taas oli ihan mielettömästi, vaikka aina sovitaan kaikkien kesken että korkeintaan yksi lahja per naama... Mutta se sopimus ei näköjään meidän perheessä ikinä onnistu! :) Sain tietysti aivan ihania lahjoja, joista laitan kuvia sitten postauksen lopussa. :-)
Joululomalla tuli levättyä tosi paljon, ja joulupäivänä mentiin sitten porukalla siskojeni ja kavereideni kanssa katsomaan Kurikan Pitkään Jussiin Shakewelliä, jossa mun vanhimman siskon mies soittaa rumpuja. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa kaikkia Kurikkalaisia tuttuja, kun siellä on niin vähän enää tullut oltua.
Uutena vuotena ajattelin sitte vähä repästä ja olla kuskina! Olin kaverini ja hänen poikaystävänsä kuskina koko illan, ammuttiin paljon raketteja ja käytiin tosi monessa paikassa juhlimassa - lähinnä Jalasjärvellä. Iltaan mahtu tosi paljon kaikkea hauskaa!
Tänään sitten alko taas koulu... Huoh. Odotan vaan innolla sunnuntaita, sillä mennään luokkakaverien kanssa Vaasaan Hulluun Pulloon (yllätys yllätys) mm. juhlimaan mun synttäreitä! Jee!
Tässä taisi kaikki olla nyt näin tiivistettynä! Vielä muutama kuva...
| Näin meillä vaihdetaan lamppu... |
| Mini Brownies "vuoka" ja pursotin! :) |
| Ihanat, lämpimät tossut lampaan villasta. <3 |
| Sain myös kauan haaveilemani yleiskoneen kaikkine lisävarusteineen! |
| Paljon hiusjuttuja..! |
| ...ja ehkä ihanin, pörröisin karvalakki ikinä! <3 |
Ainiin! Melkein unohdin... Uudenvuoden lupaukset! Itte ainaki pyrin vuoden karkkilakkoon, säästämään ja saamaan muutaman kilon pois ennen kesää... Pitäis siis yrittää (taas) urheilla vähä enemmän ja kattoa mitä syö - toivottavasti se nyt tällä kertaa onnistuis!
Mitäs uudenvuoden lupauksia te ootte ittellenne tai muille luvannut? ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti